Osuuskunta

Historia

1920- luvulla evijärveläiset alkoivat haaveilla osuusmeijerin saamisesta paikkakunnalle. Tuumasta toimeen ja 21.4.1929 pidetyssä kokouksessa päätettiin perustaa Evijärven Osuusmeijeri, johon liittyi 140 jäsentä. Suurelta osin talkootyönä toteutettu rakentaminen aloitettiin samana vuonna ja maitoa alettiin vastaanottaa jo tammikuussa 1930. Miljoonan maitokilon raja saavutettiin vuonna 1937. Suurimmillaan maidontuottajien lukumäärä on ollut vuonna 1964, jolloin maidon lähettäjiä oli 519 ja vastaanotettu maitomäärä oli 5,6 miljoonaa kiloa. Vertailun vuoksi: tällä hetkellä tuottajamäärän ollessa pienimmillään vuonna 2019 maidon lähettäjiä oli 23 ja vastaanotettu maitomäärä 8,35 miljoonaa litraa. Fuusioitumisesta muihin osuuskuntiin on vuosien aikana käyty keskusteluja, mutta Evijärven Osuusmeijeri on vielä pysynyt itsenäisenä pienenä Valion osuuskuntana, muiden suurten osuuskuntien rinnalla.  

Hallitus

Toimitusjohtaja
Jarkko Kattilakoski

Puheenjohtaja
Pertti Vesala

Varapuheenjohtaja
Janne Koskimäki

Tuomas Anttikoski
Ann-Christine Hannus
Paula Rantamäki
Ari Sironen